Kaksi vuorokautta. Ennen lähtöäni Interpedian toimistolla minun käskettiin sitten kertoa, kuinka kauan siihen meni kun miehet alkoivat kosketella minua täällä. Kyllä se oli heti toisena päivänä maahan saapumisestani, kun joku minun ylettömän hauska juttu sai paikallisen miehen taputtelemaan reittäni. Paikalliset miehet saattavat kävellä miespuolisten ystäviensä kanssa käsi kädessä ja tuon tuostakin taputtavat reidelle tai nojailevat, jos viihtyvät toistensa seurassa. Ei siis mitään älytöntä ronkkimista tai hipelöintiä, mutta kyllä se tällaiselle satakuntalaislähtöiselle ihmiselle, jonka henkilökohtainen mukavuusetäisyys on ainakin metrin, on aina vähän hätkähdyttävä kokemus. Naisiin sen sijaan ei ole suvaittavaa koskea, ei edes kätellä. Vielä käsi kädessä en ole kylillä kulkenut. Jos ei oteta lukuun lapsikerjäläistä joka roikkui aika tiukastikin hihassani kiinni, kun en suostunut viemään häntä syömään.
Ystävyys tuntuu olevan aika syvää tasoa täällä muutenkin. Kotini isäntäperheen isän kanssa ollaan päästy hyvin juttuun jo tavaksi muodostuneilla illallisen jälkeisillä keskustelutuokioilla. On käyty keskustelut jo sodista ja uskonnoista, joihin yleensä olen päässyt vasta lähempänä pilkkua. Ystävänpäivänä minun piti soitella suunnilleen jokaiselle hänen tuntemallensa naiselle. Mies on kertonut monesti kuinka tyytyväinen oli kun Loo Nivalta ehdotettiin, että muuttaisin yhteen huoneeseen heidän talostaan. Oli todennut, että jos tyyppi on mukava niin ilman muuta. Ja ilmeisesti olen ollut perheelle mukava, koska jaksaa usein puhua ystävyyden tärkeydestä. Tällä viikolla hän kertoi, että on paljon tuttuja, mutta joidenkin kanssa pääsee ”paras kaveri” –asteelle. Se on erittäin tärkeää ja arvokasta. Eikä mitään millä on sydän saa vahingoittaa. ”Kasveillakin on sydän joka ei näy.” Ystävyydessä on tärkeää luottamus ja toisen kunnioittaminen. Toista kohtaan ei saa rikkoa, koska sitä on vaikea tai mahdoton hyvittää. Tässä vaiheessa minusta tietenkin tuntui hyvältä, että olin jo tässä vaiheessa saavuttanut niin suuren arvostuksen. Toisaalta olo oli kyllä kuin mafiaperheen pöytäkeskusteluissa ja annoin itseni ymmärtää, että jos mokaan jotakin, mies hirttää minut ja heittää palavana pyhään Bagmati jokeen.
Ystävyys tuntuu olevan aika syvää tasoa täällä muutenkin. Kotini isäntäperheen isän kanssa ollaan päästy hyvin juttuun jo tavaksi muodostuneilla illallisen jälkeisillä keskustelutuokioilla. On käyty keskustelut jo sodista ja uskonnoista, joihin yleensä olen päässyt vasta lähempänä pilkkua. Ystävänpäivänä minun piti soitella suunnilleen jokaiselle hänen tuntemallensa naiselle. Mies on kertonut monesti kuinka tyytyväinen oli kun Loo Nivalta ehdotettiin, että muuttaisin yhteen huoneeseen heidän talostaan. Oli todennut, että jos tyyppi on mukava niin ilman muuta. Ja ilmeisesti olen ollut perheelle mukava, koska jaksaa usein puhua ystävyyden tärkeydestä. Tällä viikolla hän kertoi, että on paljon tuttuja, mutta joidenkin kanssa pääsee ”paras kaveri” –asteelle. Se on erittäin tärkeää ja arvokasta. Eikä mitään millä on sydän saa vahingoittaa. ”Kasveillakin on sydän joka ei näy.” Ystävyydessä on tärkeää luottamus ja toisen kunnioittaminen. Toista kohtaan ei saa rikkoa, koska sitä on vaikea tai mahdoton hyvittää. Tässä vaiheessa minusta tietenkin tuntui hyvältä, että olin jo tässä vaiheessa saavuttanut niin suuren arvostuksen. Toisaalta olo oli kyllä kuin mafiaperheen pöytäkeskusteluissa ja annoin itseni ymmärtää, että jos mokaan jotakin, mies hirttää minut ja heittää palavana pyhään Bagmati jokeen.
Kiitos. Kiinnostavia ajatuksia.
VastaaPoista