Eväsretki

Perheen isä ehdotti, että lähtisin mukaan hänen ja hänen kavereidensa kanssa läheiselle kukkulalle piknikille. Tietenkin lupauduin mukaan, ja taas johonkin, mistä en oikein tiennyt etukäteen mitään. Aamulla seitsemän aikaan lähdettiin ja pääsin autokyydillä matkaan. Tie oli paikoin erittäin huonossa kunnossa, eikä Suomessa kukaan suostuisi ajamaan niistä pahimmista paikoista, ilman Jeep Cherokeeta tai vastaavaa, mistä nyt ajettiin ilman suurempia verenpaineen nostatuksia. Meidän ratsunamme oli uudehko pikku Suzuki. Keikkuvan matkan aikana löin ohimoni noin parisenkymmentä kertaa katon kädensijaan. Oli onneksi niin aikainen aamu, etten juuri huomannut mitään. Vauhtia ei hillinnyt edes ajaminen päin kantoa, joka teki noin gorillan pään kokoisen lommon lokasuojan ja oven väliin. Kuski ei edes pysähtynyt kattomaan, mitä tapahtui. Ei, koska ihmisillä oli hirveä hinku päästä kukkulalle ja juhlimaan. 

Kyseessä oli porukka, joka koostui lapsuuden kavereista. Nämä ovat jo pikkupojista lähtien järjestänyt kaikennäköistä häppeningiä kotikylässään Khokanassa. He ovat esimerkiksi järjestäneet näytelmiä, organisoineet jalkapalloturnauksia sekä parantaneet kylän tietä. Tempauksillaan he kuulemma halusivat tuoda eniten iloa vanhuksille, joita heidän oli nyt autettava vuorostaan. Tällaisen kansalaisaktiivisuuden pohjalta alun perin syntyi myös organisaatio nimeltä Loo Niva, tämänhetkinen työpaikkani. 

Nyt oli kuitenkin jälleennäkemisen aika ja tällaisia piknikkejä he yrittävät järjestää joka vuosi. Nyt paikalla oli noin neljäkymmentä henkeä ja ehkä noin kymmenen alkuperäisestä porukasta uupui. Jengin mukana tuli lava-autollinen ruokaa ja juomaa. Aamupalan jälkeen aloimme valmistaa ruokaa. Yritin auttaa parhaani mukaan. Ensimmäinen tehtäväni oli katkaista kasviksesta juuri ja sen jälkeen taittaa kasvis kahteen osaan. Ja jotenkin onnistuin tekemään tämänkin väärin, ainakin kahden naisen jatkuvasta ohjeistamisesta ja silmien pyörittelystä päätellen. Perunoiden kuorinta sujuikin sitten jo paljon paremmin. Tosin yleensä olen tottunut käyttämään kuorimiseen veistä lusikan sijaan, mutta sujui se näinkin. Ruuan laiton yhteydessä paikalle eksynyt vanhempi japanilaisturisti tuli ihmettelemään mikä on homman nimi. Siinä vaiheessa paikalla ei ollut ketään ketä tunsin entuudestaan, joten oli vähän vaikea selittää miten olen tällaiseen jengiin eksynyt.

Ruokaa oli paljon ja vaikka mitä eri sorttia. Ruuan valmistuttua istuttiin matolle ja jokaisen eteen laitettiin tyhjä sanomalehti. Tämän päälle alettiin lappaamaan ruokaa; riisiä, kasviksia, pähkinöitä, perunaa, curryä, kalaa, puhvelia ja kanaa. Annos oli valtava ja varsinkin riisi joka oli ”beaten ricea” on minun makuuni erittäin kuivaa ja olisin kaivannut vesilasia. Myös ruuan tulisuus lisäsi janoani koko ajan. Suureksi helpotuksekseni eteeni tuotiinkin lasillinen ja vierustoverini halusi kippistellä kanssani. Ihmettelin, että miksi veden kanssa nyt kippistellään, mutta kulauksen ottaessani syy selvisi: pontikastahan tässä on kyse. Olin kyllä juonut tätä kotitekoista riisiviinaa jo aiemminkin päivällä, mutta nyt jotenkin oletin epätoivoisena, että kyseessä olisi ollut vettä. Ruoka syötiin käsin, eikä siinä ahmiessa käynyt mielessä pestä käsiä. Seurauksista en viitsi hirveästi puhua, mutta tästä lähtien yritän muistaa ottaa vessapaperit ja imodiumit matkaan.

Illalla oli vielä toinen ruoka joka koostui erilaisista kastikkeista ja maistui mielettömän hyvälle. Illan aikana ihmiset lauloivat, tanssivat ja pelasivat korttia. Vähän väliä joku kysyi viihdynkö varmasti ja kyllä viihdyin. Lopulta minutkin pakotettiin tanssimaan ja luojan kiitos olin nähnyt The Lonely Boyn musiikkivideon niin tiesin miten pitää jorata. Kuvamateriaaliakin tästä löytyy, mutta niiden mukaan vain seison paikalla, kun muut tanssii ympärillä, vaikka mielessäni kreisibailasin kuin hullu. Jätän siis näiden kuvien julkaisun ainakin toistaiseksi. Tunnelma koko piknikillä oli mieletön, eikä sitä latistanut edes juhlivien ihmisten ympärillä pyörinyt pikkupoika joka kuiskaili muille ihmisille, että hän uskoo minun olevan paha.

PS. Täällä kyllä tempautuu ihme juttuihin mukaan. Eilenkin lähdin alakerran keittiöön syömään, kun minut vietiinkin kylän toisella puolella olevaan taloon juhlimaan ja kotiin tulin tämän näköisenä: