Kuukauden täällä olon kunniaksi ajattelin kirjoittaa
ruokablogia. Tässä esimerkkiviikko:
Maanantai Aamupala:
Daal Bhaat Tarkari Illallinen:
Daal Bhaat Tarkari
Tiistai Aamupala:
Daal Bhaat Tarkari Illallinen:
Daal Bhaat Tarkari
Keskiviikko Aamupala:
Daal Bhaat Tarkari Illallinen:
Daal Bhaat Tarkari
Torstai Aamupala:
Daal Bhaat Tarkari Illallinen:
Daal Bhaat Tarkari
Perjantai Aamupala:
Daal Bhaat Tarkari Illallinen:
Daal Bhaat Tarkari
Daal Bhaat Tarkari on perinteistä kotiruokaa Nepalissa. Daal
on linssilientä, Bhaat riisiä ja Tarkari vihannessekoitusta jossa yleensä
pinaattia, kukkakaalia ja perunaa. Herättyään paikalliset juovat yleensä vain kupillisen
teetä ja lounaaksi syövät lämpimän ruuan. Mutta vaikka minäkin herään
suhteellisen varhain, niin minulle kello yhdeksän lounas on aamupala. Aikaisin
syöminen juontaa juurensa siihen, että väki perinteisesti lähtee pelloille
töihin jo aikaisin, eikä siellä ole mahdollisuutta ruokailla, joten pitää
tankata hyvin jo kotona. Illallinen syödään kahdeksan jälkeen illalla eli vähän
ennen nukkumaanmenoa. Perhe, jossa minä asun, kertoivat aluksi syövänsä yleensä
kerran tai pari viikossa ruuan kanssa lihaa. Mielestäni syömme kyllä tätä useammin
lihaa, osaksi varmaan miellyttääkseen minua. Perinteisesti täällä syödään
vesipuhvelin lihaa, mutta kana on nykypäivänä noussut kovaksi haastajaksi. Eli
hieman liioittelin ruuan yksitoikkoisuudessa, sillä myös vihannescurryä tai
paistettu kananmuna on välillä lisukkeena. Illallista ei yleensä syödä, ennen
kuin perheen isä on tullut kotiin. Vaimo jakaa ruuan ja tarjoaa lisää, mutta ei
syö muun perheen kanssa yhdessä, vaan vasta kun muut ovat syöneet. Miniällä on
yleensä vielä heikommat oltavat, hän saa päivän raskaiden kotitöiden palkaksi
vain ruuantähteitä. Jos samassa taloudessa asuu aviomiehen sisko, joutuu hänkin
tekemään kotitöitä, mutta hänellä on jonkinlainen oikeus kieltäytyä tehdä
kotitöitä. Miniällä tätä oikeutta ei ole. Minun perheeni kostuu avioparista,
sekä heidän pienestä pojasta ja tyttärestä sekä miehen vanhemmista.
| Perheen äiti kokkailee sapuskaa. |
Ruuasta en todellakaan valita, vaan päinvastoin olen erittäin
tyytyväinen, että sekä aamulla, että illalla saan lämpimän aterian, eikä minun
itse tarvitse kokata. Syön siis kolmesti päivässä lämpimän aterian, kun
töissäkin saan ruuan. Ja illallisen syöminen yhdessä perheen kanssa onkin yksi
päivän kohokohdista. Annokset ovat varmasti monta kertaa vähempikalorisia, kuin
mihin olen kotimaassa tottunut, mutta koska syön niin useasti vuorokauden
aikana, ei nälkiintyminen ole päässyt yllättämään. Korkeintaan viikonloppuisin,
jolloin teen ruuan itse. Perhe syö yleensä ruuan käsin, mutta länsimaisena
kermaperseenä minulle tarjotaan aina lusikka.
Vielä naisen elämästä on vielä sanottava, että uskomaton
määrä näillä minua napaan asti olevilla naisilla on energiaa. Naispuolinen
työkaverini kertoi heräävänsä 5.30, tekee kotitöitä ja ruokaa aamupäivän. 9.30
päivätöihin ja kotiin klo 18 jälkeen. Ruokaa ja kotitöitä lisää. Ja vielä tämän
lisäksi pitäisi opiskella ja gradua kirjoittaa. Morjesta! Välillä minulla
Suomessa tuottaa ongelmia työpäivän jälkeen kokata itselle ruokaa ja nostaa
viimeisillä voimilla kannettavan tietokoneen läppä ylös ja pyöriä facebookissa.
Eli sanomattakin selvää, että hatunnosto näille kunnioitettaviin suorituksiin
pystyville naisille on ansaittu. Kotiseutuni on puoliksi maaseutua ja puoliksi
esikaupunkialuetta ja täällä alkaa asenteen naisia kohtaan muuttua suotuisaksi.
Paljon on jo muuttunut, mutta paljon on vielä tehtävää tasa-arvon eteen.
Todellisella syrjäseudulla, jota Nepalissa riittää, elämä on varmasti paljon
raadollisempaa, vailla suurempaa kruunua. Naisen asemasta voisi tietysti puhua
vaikka kuinka pitkään, mutta ehkä jokin toinen kerta. Eikä miestenkään elämä
laakereilla makailua täällä ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti