Voi olla vaarallista

Ennen reissua tietysti mietitytti miten hommat tulee menemaan, joutuuko pelkaamaan koko ajan henkensa puolesta vai mika on tilanne. Eniten mietitytti mahan tilanne, joudunko karsimaan ripulista koko ajan niin kuin monet Nepaliin matkaajat. Mutta onnekseni olen pahimmilta ripuloinneilta saastynyt. Oikeastaan vain kerran minulla on ollut kunnon ripuli. Sillonkin selvisin siita viikonlopun aikana eika saikkua tarvinnut ottaa. Sina lauantaina iski tajuton kuume ja ripulointi eika energiaa meinannut olla edes veden juomiseen. Mutta jo seuraavana paivana kuume hellitti, pakki pysyi toki viela muutaman paivan sekaisena, mutta pystyin jossain suhteessa kontrolloimaan sita. Valilla tamankin jalkeen on ollut maha sekaisin, mutta varsinaisesta ripuloinnista ei ole voinut puhua. Hyva tuuri siis, esimerkiksi taalla vierailleet kaverini olivat kolmen viikon aikana kahdesti ripulissa per paa. Tuurista voidaan kai puhua, nimittain en ole ollut mitenkaan hirvean tarkka hygieniasta, kasienpesusta yms. Mutta eivat ole ravintolatkaan turhan tarkkoja. Mm KFC (taalla ei ole muuten McDonaldsia!) seka monet neljan tahden hotellit ovat jaaneet kiinni keittioiden liian kehnosta hygieniasta.

Vaaranpaikkoja toki on ollut. Tilaston mukaan on 30 kertaa todennakoisempaa kuolla liikenneonnettomuudessa Nepalisa kuin missaan muussa kehitysmaassa. Enka ihmettele tata faktaa, tiet ovat useimmiten huonokuntoisia Kathmandun ulkopuolella ja ne kulkevat maan keski- ja pohjoisosissa rotkoja nuollen. Kuskit tekevat tuon tuostakin turhia ja vaarallisia ohituksia ja ainakin muutama lahella piti tilanne jokaisella bussimatkalla on. Varmuutta ei tuo bussien raadot tien varsilla tai lehdesta luottavat liikenneonnettomuukissa kuolleiden nimet. 

Liikenne on muutenkin vaarallisen tuntuista. Olen matkannut yhteensa satoja kilometria moottoripyorien kyydissa, koska ne ovat taalla yleisin kulkuneuvo. Matkustajalla ei ole ikina kyparaa, mutta minulla on ollut kuskeihin kova luotto. Monet sanoivat minulle alkuvaiheessa, etta taitaa olla aika vaikeaa sinulle matkustaa moottoripyoran kyydissa. Sanoin, etta ei mitenkaan, samankokoisia pyorat Suomessakin suurin piirtein ovat. Myohemmin selvisi, etta matkustamiseni on vaikean nakoista, ei koon takia vaan sen takia, etta pidan kiinni takana olevista kadensijoista. No, tasta provosoituneena en ole enaa pitanyt kiinni.

Varsinaisesti pelottanut ei ole kylla kertaakaan. Toki nama sekunnin hetket, kun luulet, etta bussi ajaa nokkakolarin, ovat pelastyttaneet, mutta muuten on saanut olla melkoisen levollisin mielin. Poliittisesti ajat ovat olleet levottomat, mutta pahimmilta vakivaltaisuuksilta on valtytty.. Ihmiset taalla ovat erittain rehellisia eika ryostetyksi tulemista ole tarvinnut pelata. Paikallisetkin voivat jattaa oman kauppansa tyhjilleen, jos heidan pitaa kayda asioimassa, eika kenellakaan kay edes mielessa ryostaa putiikkia. Eniten ehka paniikkia ja inhotusta ovat aiheuttaneet helvetin inhottavat otokat. Nyt tosin olen jo paassyt sille tasolle, etta yksi tai kaksi koppakuoriaista saa huoneessani viettaa yon, kunhan eivat taloksi asetu.

Kunnon kulttuurishokkiakaan en ole saanut aikaiseksi. Noin neljan kuukauden jalkeen ehka alkoivat jotkut asiat kyllastyttaa. Esimerkiksi minun pituuden seka nimen ihmettely. Nimeni siis nepalilaisittain lausuttuna kuulostaa nepalinkielen sanalta joka tarkoittaa sedan vaimoa. HAHAH Neljannensadannen vitsin jalkeen jo aika kulunut juttu. Ihmisten moikkailu ja juttelu ei muuten hairitse, mutta silloin kun on vahan flunssaa tai suolisto tykitysvaiheesa ei huvittaisi puhua yhtaan kenellekaan. Ensimmasen flunssani aikaan taalla menin puistoon lukemaan kirjaa niin kaikki maailman ihmiset olivat kiinnostuneita minusta. Ensiksi pari puolituttua tulivat moikkailemaan, lapset harjoittelivat tulevaa veden ja varin juhlaa, Holia, heittelemalla vesi-ilmapalloilla minua ja sitten puistoon saavuttuani joku narkkari tai muuten vaan hullu tuli huohottamaan viereeni. Takaisin tullessa nain jo valoa tunnelin paassa, nimittain jostain verstaasta pamahti soimaan David Bowien The man who sold the worldin killeririffi.  Ilo oli ennenaikaista, nimittain verstaassa todettiin ilmeisesti, etta taysin paska biisi ja musiikki vaihtui joksikin Bollywood soundtrackiksi. Sina paivana oli vaaranpaikkana, etta sulkeudun huoneeseeni kuukaudeksi.

Vaaranpaikkoja toki on ollut monia muitakin; varjoliitely, koskenlasku, maan sisaiset lennot tai massahysteriaa lahentyvat uskonnolliset kokoontumiset. Mutta helpolla olen paassyt, hengestani en.

Tilastoja nepalilaisista skideista

Juhannusta odotellessa parit faktat Nepalin lapsista.

·         36% nepalilaisista on alle 14-vuotiaita

·         2.2 miljoonaa lapsityolaista joista,

o   500 000 vaarallisessa tyossa

o   59 000 tiilitehtailla

o   32 000 kaivoksilla

o   11 000 seksityolaisena

·         95% lapsista aloittaa koulun (luokat 1-5 ovat pakollisia)

o   77% yltaa viidennelle luokalle asti

o   26% kertaa ensimmaisen luokan

·         34% avioliitoista on lapsiavioliittoja

·         39% alle 5-vuotiaista lapsista ovat aliravittuja

Paluu kotiin

Loppuaika Dadeldhurassa sujui leppoisasti, tapasin muita lansimaalaisia seka vietimme laksiaisia illallisella. Join kaksi olutta ja olin aivan katollaan, alkoholitoleranssini on ala-astelaisen tasolla. Takaisin polttavan kuumaan Dhangadhiin (44 astetta) palasin pikkubussilla ja kuuden tunnin matkasta selvisin pistelevan puutuneella hanurilla. Hotelli, johon majotuin oli melkoisen tasokas. Oli taulutelevisio, josta tuli Hollywood elokuvia, ilmastointi seka VETTA! Nautin olostani sen verran, etta en koko iltana poistunut hotellista ravintolaa pidemmalle. Sunnuntaina palasin takaisin Kathmandun laaksoon ja kotiin ilman suurempia tuskia. Dhangadhin lentokentalla tosin meinasin missata lennon. Katsoin, etta jopas kaikille tuli kiire vessaan, kun seka miesten, etta naisten vessaan oli syntyi sekunnissa hirveat jonot. No, sitten minulle joku tuli sanomaan, etta mene nyt dorka tuonne lennon turvatarkastukseen. Ahaa, eli niista ovista paasikin lentokoneeseen eika pisuuarille. Kathmandun lentokentalla jouduin hirveaan vaantoon taksikuskien kanssa, koska he yrittivat kiskoa minulta hirveita rahoja kotimatkasta. Pistin kovan kovaa vasten ja lahdin vain kavelemaan pois. Lopulta sain edes hieman huokeamman hinnan taisteltua, hieman huijaamalla tosin. Jalkeenpain kuulin, etta taksityypit eivat sittenkaan yrittaneet huijata minua, vaan Nepalissa on talla hetkella pulaa bensasta ja taksit tosiaan maksavat paljon enemman. Pulaa bensasta! Olen kuin olenkin Mad Maxissa. Mutta kotiin paasin ja tuntui taas hyvalta olla taalla. Perheen pienin lapsi oli kuulemma ollut ihan surkeana minun poissa ollessa, ja sanonut, etta hanella ei ole nyt kaveria. Kun kolkutin kotiovella kuulin ylakerrasta hirvean karjunnan pojan suusta ANDYYYYYYYYY!!!

Ps. Monsuunisateet ovat alkaneet

Dadeldhura

Man on the edge

Yksisilmainen koirakaverini

Koulukierroksella vastaan tuli kaikennakoisia tyyppeja

Maisemat matkalla hyvaili silmia. Oikealla vierailukohdekoulu

Koulun bad-assit ovat saapuneet, piiloutukaa!

Kouluruokajakelu

Enaa en valita ala- ja yla-asteen koulumatkaani joka kesti tunnin TAKSILLA. Naiden koulumatka on aika monta kertaa vaivalloisempi ja vaarallisempi. Oikealla alhaalla koulu ja sen vieressa riippusilta jonka ylittaminen pelotti vain aika paljon.

Yopaikkani

Vanhemmat ovat tulleet katsomaan lasten koulunaytelmaa. Minuakin yritettiin saada tanssimaan tai laulamaan jotakin omalla kielellani, mutta kieltaydyin paniikinomaisesti. Pienet koululaiset muuten tanssivat jo tuossa iassa aivan kasittamattoman hyvin. Jopa yksi kolmevuotias lapsi esitti tauolla parempia tanssiliikkeita, kun mihin mina ikina pystyisin.

Matkaoppaani Yadab katsoo olenko saanut sydankohtauksen vai tulenko.

Yadabin sukulaislapset.

Joessa pulahtaminen tuntui niin hyvalta, etta oikein itseakin havetti.

Minun Dadeldhuran jengini.